Puoti

Tuotteita

Olemme puhuneet lähi- ja luomuruoan ja suomalaisen käsityön puolesta jo vuodesta 1999. Vuosi vuodelta kehittyvä tarjonta sekä asiakkaiden kasvava innostus lähituotteita kohtaan saa meidät iloisiksi. Suosimme suomalaisia tuotteita, mutta valikoimiimme on hyväksytty myös muutamia muualla valmistettuja tuotteita.

Riihipuodin luomujauhot, Pöytyä

Varsinais-Suomen sydämessä sijaitsevan myllyn tuottamat lisäaineettomat luomuviljatuotteet sopivat maukkaiden ja terveyttä edistävien ruokien pohjaksi. Riihipuodin tuotteet ovat saavuttaneet suuren suosion suomalaisten sydämissä. Äidin Unelma –ohrahiutaleet ovat saaneet uskollisia ystäviä koko maassa, sillä myllyn isäntä Hannu Saari on kiertänyt ahkerasti maistattamassa suloisen pehmeää puuroa tapahtumissa ja messuilla.

Riihipuoti on perheyritys ja mukana toiminnassa ovat mylläri-Hannun lisäksi myös vaimo Eeva sekä tytär ja poika.

Kankaan hapankorput, Yläne

Raaka-aineina on vain ruisjauho, suola ja vesi - lopputulos vie kielen mennessään. Esa Kankaan kotitilallaan kehittämä resepti on maankuulu ja tuotteet viedään käsistä. Hapankorppuja saa kuminalla ja ilman kuminaa. Maista hapankorppua vaikkapa ruohosipulituorejuuston kera, niin tiedät, ettei leipää ole suotta kehuttu!

Vilippus tiskirätit

Hauskat, arkeen iloa tuovat Vilippus-tiskirätit ovat kiva tuliainen tai piristys omaan keittiöön! Valitse sympaattinen varis-, tai sydänaiheinen tai suomalaisia retrotuotteita esittelevä keittiön piristäjä.

Alanteen tilan Mansikkainen Kuohujuoma

Alanteen tila on marjatila Paimiossa. Mansikkainen Kuohujuoma on alkoholiton suomalaisista marjoista valmistettu juhlajuoma. Myydään 0,75 litran pulloissa.

Rousal Örö Pale Ale

Rousal Brygghus on pieni käsityöläispanimo Rosalan saarella Hiittisissä Kemiönsaaren kunnassa. Rousal Örö pale ale on amerikkalaistyylinen pintahiivaolut. Myydään 0,33 litran pulloissa, alkoholipitoisuus 4,6%.

Rousal Brown Ale

Rousal Brygghus on pieni käsityöläispanimo Rosalan saarella Hiittisissä Kemiönsaaren kunnassa. Rousal brown ale on pintahiivaolut, johon on lisätty kotitekoista nougat'ta. Myydään 0,33 litran pulloissa, alkoholipitoisuus 4,5%. Sisältää laktoosia.

Tuorlan Tumma

Kuninkaantien Panimo toimii Tuorlan observatorion sydämessä ja tuottaa tähtien inspiroimaa erinomaista olutta. Tuorlan tumma lager on tyyliltään baijerilainen perinteinen tumma pohjahiivaolut. Myydään 0,33 litran pulloissa, alkoholipitoisuus 4,7%. Samantyylistä olutta nautittiin jo 1400 -luvulla Kuusiston Piispanlinnan pidoissa.

Vilippus-lahjatavarat

Vilippuksen tuotteet ovat lämminhenkisiä ja hauskoja. Tyynyliinat ja tiskirätit värikkäillä kuvilla sekä erilaisilla teksteillä soveltuvat mökkituliaisiksi tai lahjoiksi.

Ibis keramiikka

Soivat lintukorut ovat kauniita käsitöitä ja sopivat hyvin lahjaksi. Korut ovat Raimo Heldanin käsialaa.

Gluteeniton lakritsi

Porvoon Lakritsin gluteenitonta lakritsia on sekä salmiakin- että perinteisemmän lakritsin makuisena. Lisäksi myynnissä on kauralakua.

Bukowskin pehmolelut

Ihanan pehmeät nallet ja muut pehmolelut kertovat jokainen omaa tarinaansa. Bukowski Design Ab on ruotsalainen perheyritys.

Paperisilppurin kortit

Paperisilppuri tuottaa Railin Runokortit ja Torpan Tarinat -kortit, jotka raottavat kuvia luonnonrytmiseen maaseudun elämään ja muistoihin. Korteissa on tunnelmallisia kuvia ja tekstejä sekä koskettavia runoja.

Kirjat

Puodissa on myytävänä useita eri kirjoja. Esimerkiksi Kalervo Mäkisen "Aateliskartanosta ammatilliseksi oppilaitokseksi - 120 vuotta Tuorlan taivalta" kertoo Tuorlan historiasta. Esko Valtaojan "Kaiken käsikirjaa" saa Puodista signeerattuna, maaliskuussa vielä tarjoushintaan.

Suklaatilan käsintehdyt suklaat

Suklaatila määrittelee yrityksensä "ylpeästi maaseutuyritykseksi". Tuotteet valmistetaan käsityönä, ja korkealaatuisessa suklaassa käytetään 100-prosenttisesti kaakaovoita. Tuotteet ovat pääsääntöisesti säilöntäaineettomia. Suklaalle makua antavat marjat, erilaiset pyreet, jauheet tai alkoholijuomat.

Tuorlan Tähti

Kuninkaantien Panimo toimii Tuorlan observatorion sydämessä ja tuottaa tähtien inspiroimaa erinomaista olutta. Tuorlan tähti pils on tyyliltään tsekkiläinen, suodattamaton pohjahiivaolut. Myydään 0,33 litran pulloissa, alkoholipitoisuus 4,5%.

Helmi käsintehdyt marmeladimakeiset

Sahlmanin Helmi-marmeladimakeiset ovat gluteenittomia sekä väri- ja säilöntäaineettomia. Niissä on käytetty kotimaisia marjoja: lakkaa, mansikkaa, puolukkaa, tyrniä, karviaista ja mustaherukkaa. Tuotteet valmistetaan kysynnän mukaan, joten ne ovat taatusti tuoreita.

Hunaja-Aitta

Hunaja-Aitta on toiminut Suomessa hunajan jatkojalostamisen pioneerina. Tuotteisiin kuuluvat muun muassa saunahunajat, makuhunajat ja hyytelöt.

SunSpelt

SunSpeltin marjoilla maustetut spelttikuitulisät ovat runsaskuituisia luomutuotteita. Kuitulisää voi käyttää esimerkiksi smoothien, jogurtin tai puuron joukossa. Tuote valittiin vuoden luomutuotteeksi 2016. Tarjolla on myös ohutta ja rapeaa spelttinäkkäriä.

Leipomo Eilamari, Yläne

Eilamarin leipomosta tulevat luontaisesti gluteenittomat, maidottomat ja soijattomat hapankorput sekä leivät, joita on saatavilla pakastettuina. Hapankorppuja on useita erilaisia, kaikki sopivan mureita. Hapankorput ovat saaneet Keliakialiitolta tunnustuksen "vuoden gluteeniton tuote" vuonna 2011.

Ilon Pisaroita, Paimio

Ilon Pisaroita on nimensä mukaisesti käsillä tekemisestä syntyvää iloa ja kauniista asioista nauttivan tekijän iloa tuovia tuotteita arkeen. Puodistamme löydät persoonallisia kortteja eri tarkoituksiin.

Kyheröisen kananmunat, Marttila

Kyheröisen kanalan maukkaita ruskeita ja valkoisia kananmunia.

Elixi

Elixi-Pellavansiemenrouheella autat vatsaasi toimimaan säännöllisesti. Samalla saat myös tärkeitä rasvahappoja, hyvälaatuista proteiinia, kuitua ja kivennäisaineita.

Kouvolan Lakritsi

Valikoimassa Vanhan Viipurin Lakritsi, alkuperäinen Kouvolan lakritsi, salmiakkilakritsi, lakukiekot ja -piiput. Uutuuksina tervanmakuinen lakumakeinen sekä lakritsijauhe, jota voi käyttää leivontaan ja jälkiruokien tekoon. 

Birkkalan tila, Suomusjärvi

Birkkalan tilan tuotteet ovat spelttiä eli vehnälle sukua olevaa viljaa, joka on yksi vanhimmista ihmisen viljelykseensä ottamista viljoista. 

Speltti sopii leivontaan ja ruuanlaittoon antaen pähkinäisen, aromikkaan ja täyteläisen maun. Speltti on proteiinipitoinen ja runsaskuituinen vilja, joka sopii useimmiten myös herkkävatsaisille, ns. FODMAP-ruokavaliota käyttäville henkilöille. Saatavilla on niin jauhoja, hiutaleita kuin kokonaisia jyviäkin.

Rainingon luomutila, Lieto

Kvinoa – kotimainen, luomutuotettu, gluteeniton superruoka. 
Kvinoa on tuhansia vuosia vanha alunperin etelä-amerikkalainen inkaintiaanien viljelemä ravinnerikas viljelykasvi. Rainingon luomutilalla kvinoaa on viljelty vuodesta 2009.
Kvinoaa voi lisätä monipuolisesti ruokiin ja leivonnaisiin, mutta se on muistettava huuhdella ennen käyttöä. Kokeile rohkeasti tätä paikallista lähituotetta.

Murtolan HamppuFarmi, Marttila

Hampunsiemen ja siitä saatavat tuotteet ovat todellista kotimaista superfoodia. Hampunsiemenen proteiinit ja omega-rasvat sopivat loistavasti terveelliseen elämäntapaan.
Puodin valikoimista löytyy gluteenittomia hamppusnackseja, hampunsiemeniä ja -rouhetta, hamppusuklaata sekä hamppuöljyä. 

Makeistehdas Makeidon, Pöytyä

Pieni ja nostalginen makeistehdas valmistaa makeisia käsityönä parhaista raaka-aineista vanhanajan resepteillä, perinteitä vaalien. Karamellistruuttien monipuolinen makuvalikoima vaihtelee Majatalon puodissa: piparminttua, mansikkaa, inkivääriä, anista, hedelmää. Valikoimissa myös mansikkalakritsi. 

Kuitukuun kuituliinat, Parkano

Ekologinen, selluloosakuituinen kuituliina kestää käyttöä ja sen voi pestä koneessa 60 asteessa yhä uudelleen. Kuvien painamiseen on käytetty luontoystävällisiä värejä, joten kuituliinan voi hävittää lopuksi kompostissa. Kaikki kuituliinat suunnitellaan ja painetaan Suomessa. Kuitukuun kuituliinat tuovat iloa arkeen ja ovat kiva tervehdys vaikka ystävälle.

Maken mehiläistila, Vieremä

Maken mehiläistila on valmistanut voiteita jo yli 10 vuotta. Raaka-aineina mehiläisvahavoiteissa käytetään mahdollisimman neutraaleja ainesosia: valkoista mehiläisvahaa, lääkeluokan parafiiniöljyä ja vettä.

Osmia - Saippuamestarin paja, Helsinki

Osmian pienellä saippuatehtaalla Helsingin Kalasatamassa valmistetaan löylytuoksuja, shampoita, käsintehtyjä saippuoita sekä luonnonmukaiseen ihonhoitoon ja kylpykulttuuriin liittyviä tuotteita. Osmia suunnittelee ja valmistaa kaikki tuotteensa Suomessa. Näihin laadukkaisiin, suomalaiselta luonnolta tuoksuviin tuotteisiin kannattaa tutustua. 

Korpiahon Hunaja

Korpiahon hunajaisten tuotteiden valikoimaan kuuluvat muun muassa maustetut hunajat, kylpy- ja saunatuotteet, ihovoiteet sekä erilaiset lahjapakkaukset. Korpiahon Hunaja Oy on nilsiäläinen perheyritys. Juoksevaa hunajaa saatavilla hauskassa nallepakkauksessa.

Mauntekijä

Mauntekijän wanhanajan nekut ovat suussa sulavan makeita ja maistuvat kaikille, vauvasta vaariin.

Tmi Mervi Pitkänen

Suomessa valmistetut, kiristämättömät, pehmeät ja lämpimät unisukat ovat 100-prosenttisesti hienointa merinovillaa. Ne sopivat muun muassa levottomille jaloille sekä suonenvetoja torjumaan.
 

Piimäsaippua, Saksa

Piimäsaippua on saksalainen, korkealaatuinen tuote, joka on päässyt valikoimiimme asiakkaiden pyynnöstä. Saippua hoitaa kuivaa ja atooppista ihoa. Piimäsaippua on kasviöljypohjainen, riittoisa ja vaahtoava.