Tuorlan Majatalo vaakalogo.

Ajankohtaista

Anneli Ahdin muistolle – Teoksia vuosien varrelta

Turkulainen Anneli Ahti (1950–2026) oli tuottelias harrastajataiteilija, jonka tie taiteen pariin alkoi yllättävän elämänmuutoksen myötä. Vuonna 2007 Anneli sai aivoverenvuodon, jonka seurauksena hänelle jäi puhevamma. Sairastuminen toi mukanaan monia haasteita, mutta avasi samalla oven uudenlaiselle itseilmaisulle. Ensin Anneli innostui valokuvaamisesta, myöhemmin maalaamisesta, josta muodostui hänelle tärkeä osa elämää.

Anneli kokeili rohkeasti erilaisia tekniikoita ja materiaaleja. Hänen tuotantonsa koostuu pääasiassa akryylimaalauksista ja sekatekniikkateoksista, mutta mukana on myös akvarelli- ja öljyväritöitä. Viimeisimmissä teoksissaan hän innostui hyödyntämään kierrätyskankaita osana maalauksiaan.

Annelin taidetta on ollut esillä useissa julkisissa tiloissa Turussa ja lähikunnissa. Hän menehtyi toukokuussa 2026. Tuorlan Majatalon muistonäyttely kokoaa yhteen Annelin teoksia vuosien varrelta ja tarjoaa mahdollisuuden tutustua hänen monipuoliseen taiteelliseen maailmaansa.

Näyttelyn teokset ovat myynnissä edulliseen hintaan. Toiveena on, että mahdollisimman moni teos löytäisi uuden kodin, jossa se saa arvoisensa paikan ja jatkaa ilahduttamista vielä vuosien ajan.

Näyttely on esillä 2.–30.11.2026.

Lämpimästi tervetuloa tutustumaan näyttelyyn!

Näyttelyyn voi tutustua Majatalon aukioloaikoina (ma–la klo 8–16, su 9–16, pl. yksityistilaisuudet ja huomioithan, että näyttelytila ei ole erillinen tila, vaan toimii myös ravintolasalina).