Ajankohtaista

Anna Hakkarainen: Akryylimaalauksia

Heinäkuun taiteilijana on piikkiöläinen Anna Hakkarainen (AP-Art), jonka teoksia oli myös tammikuussa 2024 Majatalossa esillä. Tämän kertainen näyttely koostuu kymmenestä akryyliteoksesta, joiden teemana on erilaiset kukat.

Hakkarainen on itseoppinut taiteilija, jolle maalaaminen tuottaa suurta iloa. Se on hänelle keino uppoutua tunteiden valtaan, ja taiteilijana hän haluaa luoda uutta ja on innokas kokeilemaan erilaisia tekniikoita. Hoitajana toimiva Anna toivoisi hänen taiteensa sekä auttavan muita ihmisiä että tuottavan heille suurta iloa. Hän suunnitteleekin, että voisi tulevaisuudessa yhdistää ihmisten auttamisen ja taiteen esimerkiksi taideterapian muodossa. Hän on myös aloittanut pitämään maalaustunteja.

Tervetuloa!