Ajankohtaista

Merkityksellisiä hetkiä Tuorlan Majatalossa

Syyskuussa Tuorlan Majatalossa on esillä piikkiöläisen Hanna Saalin näyttely Merkityksellisiä hetkiä. Saali on värikkäitä hyvän tuulen maalauksia maalaava taiteilija, joka on opintovapaalla opettajan työstään ja opiskelee kuvataiteilijaksi Turun Ammattikorkeakoulun Kuvataideakatemiassa sekä samaan aikaan luonto-ohjaajaksi Liviassa Tuorlassa. Taidemuseoissa, -gallerioissa ja näyttelyissä kiertäminen sai hänet aikanaan innostumaan intohimoisesti taiteesta, väreistä ja maalaamisesta. Luonto, hiljaisuus ja rauha inspiroivat häntä. Luonnosta ammentamansa voima ja energia purkautuvat maalatessa ulos puoliabstrakteina, intuitiivisina ja värikkäinä maisema- ja asetelmamaalauksina tai täysin abstrakteina teoksina.

Merkityksellisiä hetkiä -näyttelyssä on esillä värikkäitä hyväntuulen maalauksia merkityksellisistä ja ainutkertaisista hetkistä. Osa teoksista on saanut innoituksen merkityksellisistä luontokokemuksista metsistä, luontopoluilta, veden ääreltä tai luonnon ikiaikaisilta voimapaikoilta. Toisissa teoksissa taas hetken merkityksellisyys ja ainutlaatuisuus on tallennettu rauhaa, tyyneyttä ja tasapainoa huokuviin asetelmallisiin maalauksiin, kukkiin ja kiviin.

Näyttelyyn voi tutustua syyskuun aikana (2.–30.9.2024) maanantaista lauantaihin klo 8–16 (lukuunottamatta Salin yksityistilaisuudet).
Lämpimästi tervetuloa!