Ajankohtaista

Saija Hairo: Elämän valossa

Elokuussa Tuorlan Majatalossa on näytteillä turkulaisen Saija Hairon näyttely Elämän valossa. Hairo on kuvataiteilijana työskennellyt jo 37 vuoden ajan. Hän on opettanut taidetta, kirjoittanut kritiikkiä, pitänyt yksityisnäyttelyitä ja osallistunut yhteisnäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla. Hairo tunnetaan laaja-alaisuudestaan teostensa tekniikoiden suhteen. Valokuva, maalaus, piirustus, esinekoosteet, installaatiot, huoneteokset ja videoperformanssit kuuluvat tekijän repertoaariin.

Nyt esillä oleva Elämän valossa -kokonaisuus koostuu akryylimaalauksista ja grafiikan menetelmin toteutetuista teoksista. Näyttely kertoo ihmisen ja luonnon suhteesta. Luonto ympärillämme ja luonto meissä itsessämme on kiehtova, komplikatiivinen ja vaaroille altis. Ympäristön saastuminen, sen vaikutukset meihin ja tulevaisuuteemme ahdistavat. Luonnonrakastajan näyissä maisema kantaa sitä ihastelevaa ja ottaa syleilyynsä. Se jopa hellii ja hoitaa kaikkia aistejamme. Joskus näkymä ravistelee, kuten kuormitettu meri. Hairon teosten hahmot, kanssakulkijat ja piiloutujat näkevät tämän ja kaiken muunkin. Unessa kohdataan, unelmoidaan paremmasta maailmasta ja pioneista, kenties!?”

Näyttelyyn voi tutustua Tuorlan Majatalon aukioloaikoina (pl. salin yksityistilaisuudet) elokuun 2025 ajan.

Lämpimästi tervetuloa!