Puoti

Tuotteita

Olemme puhuneet lähi- ja luomuruoan ja suomalaisen käsityön puolesta jo vuodesta 1999. Vuosi vuodelta kehittyvä tarjonta sekä asiakkaiden kasvava innostus lähituotteita kohtaan saa meidät iloisiksi. Suosimme suomalaisia tuotteita, mutta valikoimiimme on hyväksytty myös muutamia muualla valmistettuja tuotteita.

Riihipuodin luomujauhot, Pöytyä

Varsinais-Suomen sydämessä sijaitsevan myllyn tuottamat lisäaineettomat luomuviljatuotteet sopivat maukkaiden ja terveyttä edistävien ruokien pohjaksi. Riihipuodin tuotteet ovat saavuttaneet suuren suosion suomalaisten sydämissä. Äidin Unelma –ohrahiutaleet ovat saaneet uskollisia ystäviä koko maassa, sillä myllyn isäntä Hannu Saari on kiertänyt ahkerasti maistattamassa suloisen pehmeää puuroa tapahtumissa ja messuilla.

Riihipuoti on perheyritys ja mukana toiminnassa ovat mylläri-Hannun lisäksi myös vaimo Eeva sekä tytär ja poika.

Kankaan hapankorput, Yläne

Raaka-aineina on vain ruisjauho, suola ja vesi - lopputulos vie kielen mennessään. Esa Kankaan kotitilallaan kehittämä resepti on maankuulu ja tuotteet viedään käsistä. Hapankorppuja saa kuminalla ja ilman kuminaa. Maista hapankorppua vaikkapa ruohosipulituorejuuston kera, niin tiedät, ettei leipää ole suotta kehuttu!

Vilippus-lahjatavarat

Vilippuksen tuotteet ovat lämminhenkisiä ja hauskoja. Tyynyliinat ja tiskirätit värikkäillä kuvilla sekä erilaisilla teksteillä soveltuvat mökkituliaisiksi tai lahjoiksi.

Anna-Mari Westin kortit ja kirjat

Anna-Mari West Photographyn kuvat ovat hempeitä ja kauniita. Meiltä löydät niin postikortit, aforismikirjat kuin magneettikirjanmerkitkin. Kiva lahjaidea vaikka äitienpäiväksi!

Arctic Warriors -yrttituotteet

Arctic Warriors valmistaa käsityönä tehtäviä, hyvänmakuisia ja helposti nautittavia yrttituotteita. Ne ovat todellista Lapin superfoodia. Tuotteita voi käyttää vaikkapa smoothien, jogurtin, puuron tai teen seassa. Yrttieliksiiri torjuu flunssaa ja stressiä.

Sköna Ting - pienet lahjat

Sköna Ting on ruotsalainen yritys, jonka tuotteet ovat kauniita ja hyvin lahjoiksi sopivia. Saatavilla on esimerkiksi pastillirasioita erilaisin tekstitoivotuksin, suklaarakeita, teetä ja vieraskirjoja.

Ibis keramiikka

Soivat lintukorut ovat kauniita käsitöitä ja sopivat hyvin lahjaksi. Korut ovat Raimo Heldanin käsialaa.

Axon piparit

Paraislaisen Axon pikkuleivät tuovat makumuistoja vuosienkin takaa. Eriväriset pumppernikkelit ja kuorrutetut piparit sulavat suussa. Ajankohtaisena tuotteena Suomi100-karttapiparit!

Gluteeniton lakritsi

Porvoon Lakritsin gluteenitonta lakritsia on sekä salmiakin- että perinteisemmän lakritsin makuisena. Lisäksi myynnissä on kauralakua.

Bukowskin pehmolelut

Ihanan pehmeät nallet ja muut pehmolelut kertovat jokainen omaa tarinaansa. Bukowski Design Ab on ruotsalainen perheyritys.

Ateljé Hannetar

Käsin huovutettuja yksilöllisiä koristeita, nyt uutuutena hauskat eläinaiheiset huovutetut lyijykynät. Huopatuotteet tuovat väriä ja iloa niin koteihin kuin julkisiin tiloihinkin.

Ole Hyvä -pesuaineet

Ole Hyvä tuottaa ihmiselle ja luonnolle turvallisia, kotimaisia ja ekologisia pesuaineita niin siivoukseen kuin henkilökohtaisen hygienian hoitoon. Kaikki raaka-aineet ovat kasvipohjaisia. Niissä ei ole fosfaatteja, zeoliitteja, petrokemian raaka-aineita eikä muita maaperää, vesistöjä ja ilmastoa vahingoittavia kemikaaleja.

Paperisilppurin kortit

Paperisilppuri tuottaa Railin Runokortit ja Torpan Tarinat -kortit, jotka raottavat kuvia luonnonrytmiseen maaseudun elämään ja muistoihin. Korteissa on tunnelmallisia kuvia ja tekstejä sekä koskettavia runoja.

Riiminka

Riiminka on kotimainen vaate- ja tekstiilimerkki Jyväskylästä. Tuotteet valmistetaan luonnonmateriaaleista. Puodissa on saatavilla muun muassa kännykkäpusseja ja pieniä kukkaroita.

Kirjat

Puodissa on myytävänä useita eri kirjoja. Esimerkiksi Kalervo Mäkisen "Aateliskartanosta ammatilliseksi oppilaitokseksi - 120 vuotta Tuorlan taivalta" kertoo Tuorlan historiasta. Esko Valtaojan "Kaiken käsikirjaa" saa Puodista signeerattuna, maaliskuussa vielä tarjoushintaan.

Gepetto

Gepetton postikortit ja tyynyliinat ovat kotimaisia, perheyrityksen tuotteita. Yritys pyrkii materiaalivalinnoissa kestäviin ratkaisuihin niin laadullisesti kuin ympäristön kannalta. Kortit on painettu kierrätyspaperille.

Suklaatilan käsintehdyt suklaat

Suklaatila määrittelee yrityksensä "ylpeästi maaseutuyritykseksi". Tuotteet valmistetaan käsityönä, ja korkealaatuisessa suklaassa käytetään 100-prosenttisesti kaakaovoita. Tuotteet ovat pääsääntöisesti säilöntäaineettomia. Suklaalle makua antavat marjat, erilaiset pyreet, jauheet tai alkoholijuomat.

Iloiset parkkikiekot

Parkkikiekkoja.fi tuo iloa parkkiin. Kuvalliset parkkikiekot ovat ekologisia ja pahvista valmistettuja. Tuotteet ovat saaneet sekä Avainlippu-diplomin että Joutsenmerkin. Kiekko on kätevä lähettää myös ystävälle kirjeenä!

Tuorlan tähti -olut

Kuninkaantien Panimo toimii Tuorlan observatorion sydämessä ja tuottaa tähtien inspiroimaa erinomaista olutta. Tuorlan tähti on tyyliltään tsekkiläinen, suodattamaton pils-olut. Myydään 0,33 litran pulloissa, alkoholipitoisuus 4,5%.

Kikoi-tuotteet, kahvi ja käsityöt

Ostamalla Kikoi Tradingin tuotteita olet tukemassa köyhiä perheitä Keniassa, Tansaniassa ja Madagaskarilla. Tuotteet ostetaan suoraan paikallisilta käsityöläisiltä ja tuetaan näin heidän yrittäjyyttään. Kikoi Delikatessen -kahvi on syntynyt rakkaudesta maailman laadukkaimpiin makuihin, herkkujen tuoreuteen ja reiluun kauppaan. Saatavilla on myös Kenana Knitters -pehmoleluja ja muita käsitöitä.

Kuusenkerkkäsiirappi

Kuusenkerkkäsiirapin valmistaa Hoitola Minttu Mynämäeltä. Tuotetta voidaan käyttää yskänlääkkeenä sellaisenaan, teen makeuttajana tai vaikkapa ohukaisten tai leivän päälle. Sopii myös pieneksi tuliaiseksi suloisen purkkinsa ansiosta.

Helmi käsintehdyt marmeladimakeiset

Sahlmanin Helmi-marmeladimakeiset ovat gluteenittomia sekä väri- ja säilöntäaineettomia. Niissä on käytetty kotimaisia marjoja: lakkaa, mansikkaa, puolukkaa, tyrniä, karviaista ja mustaherukkaa. Tuotteet valmistetaan kysynnän mukaan, joten ne ovat taatusti tuoreita.

Sipilän lammastila, Lieto as.

Sipilän lammastilan lammassäilyke (490 g) on lähiruokaa Varsinais-Suomesta! Laitumet sijaitsevat Liedossa ja myös lihan jatkojalostus teetetään paikallisissa yrityksissä.

Myllyniemen hunaja

The Honey Story Myllyniemen luomuhunaja on käsin kerättyä. Hunajaan jää näin siitepölyhiukkasia ja propolista, jolloin hunaja on terveellisimmillään.

Hunaja-Aitta

Hunaja-Aitta on toiminut Suomessa hunajan jatkojalostamisen pioneerina. Tuotteisiin kuuluvat muun muassa saunahunajat, makuhunajat ja hyytelöt.

Myssyfarmi

Myssyfarmin Luomu Hernejauho on monikäyttöinen, miedonmakuinen ja nopeasti turpoava kotimainen kasvisvalkuaisjauho ruuanlaittoon ja leivontaan. Myynnissä on myös hernerouhetta.

SunSpelt

SunSpeltin marjoilla maustetut spelttikuitulisät ovat runsaskuituisia luomutuotteita. Kuitulisää voi käyttää esimerkiksi smoothien, jogurtin tai puuron joukossa. Tuote valittiin vuoden luomutuotteeksi 2016. Tarjolla on myös ohutta ja rapeaa spelttinäkkäriä.

Arolan tila, Papuset & Jyväset

Papuset & Jyväset -luomutuotesarjaan kuuluvat erilaiset kuivatut palkokasvit, kuten herneet ja härkäpavut. Herneitä on saatavilla niin rouheena, puolikkaina kuin jauhonakin. Palkokasvit ovat hyvä proteiinin ja folaatin lähde.

Leipomo Eilamari, Yläne

Eilamarin leipomosta tulevat luontaisesti gluteenittomat, maidottomat ja soijattomat hapankorput sekä leivät, joita on saatavilla pakastettuina. Hapankorppuja on useita erilaisia, kaikki sopivan mureita. Hapankorput ovat saaneet Keliakialiitolta tunnustuksen "vuoden gluteeniton tuote" vuonna 2011.

Ilon Pisaroita, Paimio

Ilon Pisaroita on nimensä mukaisesti käsillä tekemisestä syntyvää iloa ja kauniista asioista nauttivan tekijän iloa tuovia tuotteita arkeen. Puodistamme löydät persoonallisia kortteja eri tarkoituksiin.

Forsman-tee

Paras teen maku hautuu tuoreista, aidoista teen lehdistä. Kokeile kiinalaisia teeruusuja tai terveellistä valkoista teetä. Ihastu rooibos-, honeybush- ja mate-haudukkeisiin.

Kyheröisen kananmunat, Marttila

Kyheröisen kanalan maukkaita ruskeita ja valkoisia kananmunia.

Kultasuklaa, Iittala

Kultasuklaan tuotteet valmistetaan käsityönä ja aina parhaista mahdollisista raaka-aineista. Puodin valikoimista löydät klassikkosuklaiden lisäksi marjasuklaita, suklaapatukoita, -levyjä ja suosittuja suklaasilakoita. 

Valo 24h -pellavaperhe, Kauhajoki

Valo 24h -pellavatuotteet ovat helppokäyttöisiä. Tuotesarja soveltuu sellaisenaan lisäkkeeksi jogurttiin, viiliin, puuroihin ja erilaisiin salaatteihin. Vain ruokalusikallinen riittää päivittäisen omega-3 -tarpeen tyydyttämiseen. Lisäksi saat runsaasti kuituja, antioksidantteja ja pellavan erinomaista kasviproteiinia. Voit soveltaa tuotteita omissa resepteissäsi tai käyttää hyödyksesi yrityksen sivuilta www.valo24.fi löytyviä ruokaohjeita.

Elixi

Elixi-Pellavansiemenrouheella autat vatsaasi toimimaan säännöllisesti. Samalla saat myös tärkeitä rasvahappoja, hyvälaatuista proteiinia, kuitua ja kivennäisaineita.

Desico

Rakenna tunnelmia Desicon korkealaatuisilla kynttilöillä. Desicon kynttilöissä käytettävät värit ovat elintarvikevärejä ja siksi täysin myrkyttömiä. Jokainen väri sekoitetaan Desicossa käsityönä perusväreistä. Näin värit pysyvät kirkkaina ja niiden valikoima laajana. Tuoksukynttilöissä käytettävät aineet ovat niin ikään myrkyttömiä, eivätkä näin ollen ole allergisoivia.

Kouvolan Lakritsi

Valikoimassa Vanhan Viipurin Lakritsi, alkuperäinen Kouvolan lakritsi, salmiakkilakritsi, lakukiekot ja -piiput. Uutuuksina tervanmakuinen lakumakeinen sekä lakritsijauhe, jota voi käyttää leivontaan ja jälkiruokien tekoon. 

Birkkalan tila, Suomusjärvi

Birkkalan tilan tuotteet ovat spelttiä eli vehnälle sukua olevaa viljaa, joka on yksi vanhimmista ihmisen viljelykseensä ottamista viljoista. 

Speltti sopii leivontaan ja ruuanlaittoon antaen pähkinäisen, aromikkaan ja täyteläisen maun. Speltti on proteiinipitoinen ja runsaskuituinen vilja, joka sopii useimmiten myös herkkävatsaisille, ns. FODMAP-ruokavaliota käyttäville henkilöille. Saatavilla on niin jauhoja, hiutaleita kuin kokonaisia jyviäkin.

Rainingon luomutila, Lieto

Kvinoa – kotimainen, luomutuotettu, gluteeniton superruoka. 
Kvinoa on tuhansia vuosia vanha alunperin etelä-amerikkalainen inkaintiaanien viljelemä ravinnerikas viljelykasvi. Rainingon luomutilalla kvinoaa on viljelty vuodesta 2009.
Kvinoaa voi lisätä monipuolisesti ruokiin ja leivonnaisiin, mutta se on muistettava huuhdella ennen käyttöä. Kokeile rohkeasti tätä paikallista lähituotetta.

Murtolan HamppuFarmi, Marttila

Hampunsiemen ja siitä saatavat tuotteet ovat todellista kotimaista superfoodia. Hampunsiemenen proteiinit ja omega-rasvat sopivat loistavasti terveelliseen elämäntapaan.
Puodin valikoimista löytyy gluteenittomia hamppusnackseja, hampunsiemeniä ja -rouhetta, hamppusuklaata sekä hamppuöljyä. 

Makeistehdas Makeidon, Pöytyä

Pieni ja nostalginen makeistehdas valmistaa makeisia käsityönä parhaista raaka-aineista vanhanajan resepteillä, perinteitä vaalien. Karamellistruuttien monipuolinen makuvalikoima vaihtelee Majatalon puodissa: piparminttua, mansikkaa, inkivääriä, anista, hedelmää. Valikoimissa myös mansikkalakritsi. 

Kuitukuun kuituliinat, Parkano

Ekologinen, selluloosakuituinen kuituliina kestää käyttöä ja sen voi pestä koneessa 60 asteessa yhä uudelleen. Kuvien painamiseen on käytetty luontoystävällisiä värejä, joten kuituliinan voi hävittää lopuksi kompostissa. Kaikki kuituliinat suunnitellaan ja painetaan Suomessa. Kuitukuun kuituliinat tuovat iloa arkeen ja ovat kiva tervehdys vaikka ystävälle.

Maken mehiläistila, Vieremä

Maken mehiläistila on valmistanut voiteita jo yli 10 vuotta. Raaka-aineina mehiläisvahavoiteissa käytetään mahdollisimman neutraaleja ainesosia: valkoista mehiläisvahaa, lääkeluokan parafiiniöljyä ja vettä.

Osmia - Saippuamestarin paja, Helsinki

Osmian pienellä saippuatehtaalla Helsingin Kalasatamassa valmistetaan löylytuoksuja, shampoita, käsintehtyjä saippuoita sekä luonnonmukaiseen ihonhoitoon ja kylpykulttuuriin liittyviä tuotteita. Osmia suunnittelee ja valmistaa kaikki tuotteensa Suomessa. Näihin laadukkaisiin, suomalaiselta luonnolta tuoksuviin tuotteisiin kannattaa tutustua. 

Korpiahon Hunaja

Korpiahon hunajaisten tuotteiden valikoimaan kuuluvat muun muassa maustetut hunajat, kylpy- ja saunatuotteet, ihovoiteet sekä erilaiset lahjapakkaukset. Korpiahon Hunaja Oy on nilsiäläinen perheyritys. Juoksevaa hunajaa saatavilla hauskassa nallepakkauksessa.

Aromix Erikoiskahvi

Herkullinen jälkiruokakahvi juhlahetkiin tai tuomaan piristystä arkeen. Maustettu Aromix-kahvi on myös mukava pikku lahja tai tuliainen. 

Mauntekijä

Mauntekijän wanhanajan nekut ovat suussa sulavan makeita ja maistuvat kaikille, vauvasta vaariin.

Tmi Mervi Pitkänen

Suomessa valmistetut, kiristämättömät, pehmeät ja lämpimät unisukat ovat 100-prosenttisesti hienointa merinovillaa. Ne sopivat muun muassa levottomille jaloille sekä suonenvetoja torjumaan.
 

Maatilaleipomo Pirjo Hörkkö, Koski TL

Maatilaleipomo Pirjo Hörkkö leipoo lisäaineettomat, herkullisen kotoiset suolaiset ja makeat tuotteet oman pellon viljoista.              
Puodistamme on saatavana gluteeniton näkkäri 250 g:n pakkauksessa.

Piimäsaippua, Saksa

Piimäsaippua on saksalainen, korkealaatuinen tuote, joka on päässyt valikoimiimme asiakkaiden pyynnöstä. Saippua hoitaa kuivaa ja atooppista ihoa. Piimäsaippua on kasviöljypohjainen, riittoisa ja vaahtoava.